Irti ikävästä suhteesta, 2023
Irti ikävästä suhteesta, 2023
Vatsakramppeja, 2023
Vatsakramppeja, 2023
Leijona, 2023
Leijona, 2023
Sielun Muotokuvia
Kollektiivista piilotajuntaa kartoittavia piirroksia
Olen piirtänyt meditaation aikana nousseita mielikuvia ihmisistä, joista olen tiennyt ainoastaan heidän etunimensä. Kuvien kohteena olevat ovat kertoneet kuitenkin, että piirustukset ovat koskettaneet ja kuvanneet heidän elämäänsä hämmentävän paljon
Sielun Muotokuva -piirrokset haastavat tieteen rajoja, koska informaation ei ole uskottu voivan siirtyä telepaattisesti. Kuvien piirtämisen myötä olen saanut kuitenkin kuulla, että kuvat ovat kertoneet saajan elämästä koskettavia asioita. Esittelen alempana muutamia piirroksiani tarkemmin.
Kuvat haastavat kysymään, mitä tietoisuus on! – Onko olemassa kollektiivinen tietoisuus, johon voimme saada kosketuksen esimerkiksi meditaation aikana? Onko tietoisuus syntynyt idealistisen käsityksen mukaan ennen materiaa? Onko kaikella materialla tietoisuus, kuten panpsykistisessä metafysiikassa ajatellaan? 
Näyttely Sielun Muotokuva -piirroksista oli näyttely Tampereen Vanhan kirkon näyttelytilassa tammi-helmikuun aikana 2024.
Edellisen suhteen varjo
Piirtäessäni kuvaa Anulle, mieleeni nousi kuva ihmisestä, jonka kasvoja puristetaan väkivaltaisesti. 
Lähetin kuvan hänelle, jonka jälkeen hän kertoi eronneensa suhteesta, jonka toinen osapuoli oli ollut agressiivinen. Anu kertoi suhde oli tuntunut hänestä juurikin niin tukahduttavalta, miltä kuva näyttää.
Vatsakramppeja
Piirtäessäni kuvaa Marjaanan tilanteesta, minulle tuli vahva tunne vatsan alueen kivuista. – Kuin kivi olisi ollut vatsassa.
Annettuani piirroksen kuulin, että Marjaana oli kärsinyt jo vuosien ajan vatsakivuista.
Oikeudenkäynti
Piirtäessäni kuvaa Merjan tilanteesta, minulle nousi mieleeni hyvin kiperä tilanne, joka muistutti labyrinttia. Kuvaan tuntui ilmestyvän ihminen, joka kulkee tulimeren läpi, ja kuvaan ilmestyi myös yhteen puristetut nyrkit.
Kuvan annettuani, kuulin Merjan joutuneen vaikeaan oikeuskäsittelyyn, jossa hänen lastaan uhkasi huostaanotto.
Arjen paino
Piirtäessäni kuvaa Henrikille, tunsin lapaluiden välissä painon ja kramppien tunnetta. Mieleeni nousi kuva ihmisestä, joka on lyyhistynyt raskaan painon alle. 
Annettuani kuvan Henrikille, hän kertoi kuvanneeni hänen tuntemuksiaan täydellisesti!
Irti ikävästä suhteesta
Piirtäessäni kuvaa Even tilanteesta, mieleeni nousi hahmo, joka tuntui kirkuvan.
Kuulin kuvan lähettämisen jälkeen, että Evellä oli suhde päättynyt, minkä vuoksi piirros oli kuvannut hänen tilannettaan kouriintuntuvasti. Eve kertoi myös, että hänellä oli ollut samana aamuna kurkku kipeä, joten kuva tuntui koskettavalta siksikin. Sain kuulla myös, että sininen väri oli ollut lapsuudesta saakka hänen lempivärinsä!
Tarjoan piirustuksia tilauksesta. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse info@tyrniluoto.fi tai alla olevalla lomakkeella: 
Lähetä
Kiitos! Vastaan pian!
Tietoisuuden mysteeri
Monet suomalaiset kertovat uskovansa asioihin, joita tiedemaailmassa ei ole hyväksytty mahdollisena. Esimerkiksi Heikki Ervastin vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan 36,6 prosenttia suomalaisista oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä väitteen ”Telepatia on todellinen ilmiö, vaikka sitä ei ole voitu tieteen keinoin todentaa” kanssa.
Samanlaisia uskomuksia on monissa uskonnoissa. Katolisen kirkon pappi ja zen-mestariksi Japanissa opiskellut Jäger Willigis kirjoittaa kirjassaan Aalto on meri: Mystinen henkisyys, että hänen uskomuksensa on, että tietoisuutemme on jatkuvassa yhteydessä koko maailmankaikkeuden tietoisuuteen.
Telepaattisen informaation siirtymisen aihe ei ole vieras myöskään monille fyysikoille; Esimerkiksi Rupert Sheldrake kirjoittaa A Dog That Seems to Know When His Owner Is Coming Home artikkelinsa esittelyssä: ”Kokeissa, jossa koiranomistaja palasi satunnaisina aikoina kotiin, hänen koiransa vietti aikaa ikkunan vieressä vain 4 prosenttia ajasta, kun omistaja oli poissa, mutta 55 prosenttia ajasta, kun tämä oli palaamassa”
Mystiikan kokemukset ovat nousseet aika ajoin pintaan myös taiteessa. Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tutkija Nina Kokkinen on kirjoittanut Totuudenetsijät-kirjassaan (Vastapaino, 2019), että Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Hugo Simberg ovat olleet kiinnostuneita mystiikan kokemuksista. Kokkinen kertoo Uuden Etsijät -julkaisun haastattelussa, että myös Ellen Thesleff, Beda Stjernschantz ja Meri Genetz olivat kiinnostuneita esoteriasta.

Katso myös: